Ravintolamarkkinointi ei ole rakettitiedettä

Paikallinen ravintolamarkkinointi ei ole rakettitiedettä. Ravintolamarkkinointi perustuu paikallisesti muutamaan asiaaan, jotka kertaamme tässä toivoen kenties myös ravintoloitsijoiden näkevän tämän aiheuttaen kenties myös toimenpiteitä. Esimerkiksi banderollit ja mainoskankaat eivät ole menneen talven lumia, vaan täysin valideja markkinointikeinoja ja mainosvälineitä myös vuonna 2022, aivan kuten ne ovat olleet tähänkin mennessä. Mainosbanderolli toimii sekä sisätiloissa että ulkona asiakkaita kontaktoivana pitkäaikaisena mainoksena.

Mutta siinä missä mainoskankaat ja mainosbanderollit ovat jo asken tarkempaan markkinointiin ja mainostamiseen, otetaan me askel taaksepäin ja listataan hieman tätä paikallista ravintolamarkkinointia ja sen mahdollisuuksia, jotka ovat huimasti lisääntyneet sitten 90-luvun. Internet ja mobiiliteknologia ovat tuoneet meille lisää mahdollisuuksia nimenomaan digimarkkinoinnin puolelle, mutta yhä vielä se kaikista toimivin markkinointi ja mainonta saadaan aikaiseksi yhdistelemällä sekä niitä perinteisiä keinoja, että näitä uusia digitaalisia mahdollisuuksia. Mutta ennen varsinaista mainontaa on muutama asia, jotka pitäisi olla kunnossa ja selkeinä mielessä, ja mielellään myös paperille tai tiedostoon kirjattuna, jotta jokainen henkilökunnastakin tietää, mistä on kyse.

Ravintolan perusidea

Jokaisella ravintolalla on oma perusideansa. Toiset ovat viihderavintoloita, toiset olutpubeja, toiset lähiökapakoita… toiset voivat olla finedining-ruokapaikkoja, toiset pikaruokaloita, lounasravintoloita yms. Tärkeätä on kuitenkin, että ravintola itse ja sen omistajat että henkilökunta tietävät, mikä on ravintolan perustava idea.

Tämän perusidean päälle aloitetaan sitten itse markkinoinnin rakentaminen, sillä perusidean kautta luodaan myös se kohderyhmä, jolle ravintolaan lähdetään tarjoamaan. Ravintolamarkkinoinnissa, aivan kuten kaikessa muussakin markkinoinnissa, pitää valita oma kohderyhmä. Yhtäkään ravintolaa ei voi markkinoida kaikille. Ravintola voi kyllä myydä jokaiselle ostajalle tuotteitaan, mutta markkinoinnissa on tehtävä rajauksia, muuten markkinointi ei voi toimia.

Ymmärrät varmaan, että Suomessa markkinointikielen tulee olla suomi. Totta kai mainoksissa voidaan käyttää myös muita kieliä, mutta pääkieli pitää olla suomi, muuten ravintola antaa itsestään kuvan paikkana, missä suomenkieli ei ole vaihtoehto…. tietenkin jos näin on, niin sitten se on niin, mutta paikallisesti ravintolat täällä tietäen, jokaisessa ravintolassa osataan sen verran suomea, että sen käyttö myös mainoksissa on perusteltua.

Ravintolalla on myös kaksi tärkeätä päivää yli muiden: avajaiset ja oven sulkeminen. Näitä on molempia ravintolalla vain kaksi, ja niistä se ensimmäinen on kaikista tärkein, sillä sen voi tehdä vain kerran. Siksi ravintolan avajaiset tulisi suunnitella tarkkaan, ja niihin pitäisi myös panostaa – kaikilla rintamilla. Nyt tietenkin tätä lukiessasi mietit, että sinulla on jo ravintola auki – kyllä, mutta sitten kun muutat tai avaat uuden, teet se kunnolla, älä missään tapauksessa tee mitään ”hiljaisia avajaisia”…. niissä ei ole yhtään minkäänlaista logiikkaa eikä järkeä.

Jatkuvuus

Kaikessa ravintolatoiminnassa jatkuvuus on tärkeä komponentti. Jatkuvuus tarkoittaa mm. sitä, että ruoka ja sen taso on sama. Se ei saa vaihdella päivästä toiseen, tai kokista toiseen, vaan joka kerta kun asiakas tulee syömään, on hänen saatava sen tasoinen ruoka-annos, kuin mihin hän on tottunut. Ruokaravintolassa tämä tarkoittaa reseptiikkaa, viideravintolassa drinkkilistaa… jatkuvuus tarkoittaa myös sitä, että ravintolan tulee olla näkyvillä ja kuultavissa koko ajan. Hiljaisuus tarkoittaa yleensä huonoa ravintola-alalla.

Jatkuvuus on helppo toteuttaa näin digitaalisella aikakaudella. Voit aloittaa oman ravintolasi markkinoinnin jo ravintolan rakentamisvaihteesta ja jatkaa päivittäistä diginäkyvyyttäsi hamaan tulevaisuuteen saakka. Jos ravintola on auki, tulisi se näkyä myös ravintolan valitsemissa sosiaalisen mediana kanavissa. Ei ole mitään järkeä avata ravintolaa varten esimerkiksi Facebook sivut tai TikTok tai Instagram ja päivittää sinne vain kerran viikossa ruoankuva ja kutsua ihmiset tervetulleiksi… vai eivätkö asiakkaat ole tervetulleita joka päivä

Toistojen kautta tulokseen

On se kysymys sitten sen drinkin tekemisestä, asiakkaan kanssa keskustelemisesta, pöytien siiivoamista tai siitä sosiaalisen median päivittämisestä kaikki perustuu toistoihin ja siihen jatkuvuuteen. Kun jotain asiaa tekee tarpeeksi monta kertaa, niin siihen ensinnäkin tulee rutiini ja yleensä myös sen tekemisen oppii, ja siinä tulee paremmaksi. Joskus saattaa kaivata ja tarvita apua, konsultointia sen aloittamisessa, mutta varsinainen tekeminen opettaa, ja sitä kautta tulokset syntyvät ja paranevat. Mutta toistoissa ei pidä laiskistua, vaan työtä pitää jatkaa tulevaisuudessakin.

Pohja takaa jatkuvuuden

Kun ravintolan perusidea on hallinnassa ja oma kohderyhmä on selkeä. On ravintolan sanomakin huomattavasti helpompi rakentaa ja kehittää. Hyvin valettu pohja on kaikista tärkein, ja siitä pitää huolehtia, on se sitten ruokaa, juomaa tai ohjelmaa, sillä heti kun siinä alkaa oikomaan, ei ole paluuta helpolla enää tuloksiin.

Jos tarvitset apua, ota yhteyttä ja katsotaan yhdessä:

  • perusidea
  • pohja
  • kohderyhmä
  • sisältö
  • sanoma
  • jatkuvuus
  • toistot

Jos kuitenkin haluat sellaisen joojoo-konsultin, älä soita….

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.