Lohjan ravintola- ja kahvilamaailma muuttui jälleen

Siitä edellisestä päivityksestä ei ole ehtinyt edes kulua kauaa, kun edellisen kerran tehtiin päivitystä siihen, mitä alueellisessa ravintolatarjonnassa on tapahtunut. Nyt taas on kuitenkin sen aika, sillä niin paljon on varsinkin keskustan alueella tapahtunut, niin kahvilatarjonnassa, ruokatarjonnassa kuin myös iltaviihteen parissa- ravintolatarjoukset ovat nyt kuumimmillaan ja kasinotarjoukset samoin – aikuisten vapaa-ajan mahdollisuudet sen kun laajentuvat ja valikoima lisääntyy. Mutta mitä kaikkea on tapahtunut nimenomaan keskustassa aivan viime aikoina.

Iltaviihde uudistuu

Lohjalaisen iltaviihteen parissa tapahtuu aina tasaiseen tahtiin. Nyt viimeisimpänä varmasti Opus K:n omistajuudessa tapahtunut muutos, missä pitkän linjan ravintola-alan ammattilainen Jussi Hakava pääsi viimein nauttimaan eläkepäivistä Opus K:n peräsimestä. Vetovastuun ravintolan tulevaisuudesta ottivat mm. ravintolalaiva Kaljaasin vetäjä Jani Meling ja Kalkkipetterin toimistohotellin omistaja Riku Loman. Saman tien uudet omistajat laittoivat tuulemaan kuukauden remontilla, ja Opus K on jälleen uudelleen avoinna.

Ja aktiivista ollaan myös hieman keskustan ulkopuolella, kun Virkkalassa ravintola Karanteeni jatkaa näin syksyllä omia tapahtumailtojaan ja nyt marraskuussa ohjelmassa on mm. sinkkubileet – mutta mitä iltaan kuuluu, niin arvontojen, ravintolatarjouksien ja yllätyksien verhoa ei avata, eli näet menemällä paikanpäälle. Valitettavasti vain nykyään kasinotarjoukset eivät kuulu ravintoloiden tarjontaan millään tavalla, ja ne viimeiset livekasinopöydät hävisivät ravintoloista tällä erää jo vuosia sitten – kenties tulevat ehkä joskus takaisin, sen aika sitten näyttää.

Iltaviihde ja sen ideat ovat myös saaneet muualla Suomessa aivan uusia tuulia, kun osa iltaravintoloista ovat laittaneet perinteisen alkuillan edulliset juomat nyt alkoholittomiksi, eli tarjolla on maistuvia drinkkejä laajalla tarjoomalla, mutta ilman alkoholia, ja kun siihen sivuun monissa yökerhoissakin on alettu tarjota lisää tekemistä pelien ja muun ajanvietteen parissa, niin iltaviihde tuntuu olevan ottamassa seuraavaa kehistysaskeltaan, joka vie sen taas johonkin aivan uuteen ravintolaviihteen aikaan. Miten alkoholi yleensäkään tulee olemaan ravintolan liikevaihdon kehityksessä tulevaisuudessa, ja miten uudet aikuisten pelit kenties löytävät omat paikkansa näissä entisissä juottoloissa. Eikä se alkoholiton ravintola aivan välttämättä ihan mahdoton ajatus ole, onhan meillä ollut tipaton tammikuu ajattelu ollut jo vuosikausia. Ja jos tupakointikin on tilastollisesti enää noin 12 % suomalaisten aikuisten ”harrastus”, niin seuraavat ravintolasukupolvet voivat todellakin olla sekä alkoholittomia, että savuttomia.

Ruokailu ja kahvilamuutokset

Lohjan keskustan ravintolakuvan suurimmat muutokset tulevat kuitenkin ruokaravintoloiden ja kahviloiden osalta, ja muutokset koskevat nimenomaan kahta pääkatua eli Laurinkatua ja Kauppakatua. Laurinkadulle avattiin uusi Espresso Housen ketjupaikka tuomaan lisää tarjontaa jo hyvin palveluita sisältävällä kahvilatarjonnalle. Onhan kahvilapäivä ajattelu lähtöisin juuri Lohjalta muutamia vuosia sitten.

Espresso Housen tulo Lohjalle tulee asettamaan jo keskustassa aiemmin olleille kahviloille pienen haasteen. Vuosia rauhassa saaneet olla St.Honore ja Cafe Carnevale saavat nyt olla entistä tarkempia asiakaspalvelunsa ja tuotteiden kanssa, sillä lisääntynyt tarjonta antaa aina helpomman vaihtoehdon vaihtaa kahvilaan, jos asiakkaalle ei jää kahvilakäynnistä onnistunut kuva. Onkin hieman erikoista, että vanhat kahvilat eivät ole markkinoinnillisesti tehneet paljoakaan kertoakseen itsestään, ja uusi Espresso House luottaa ketjun omaan markkinointiin.

Kahviloiden lisäksi muutoksia on tapahtunut myös ruokapuolella. Mm. siten että aiemmin Kauppakadulla thai-ruokaa tarjonnut Kin Khao Kan on nyt Laurinkadulla ja hakee kuumeisesti uutta työvoimaa kattaakseen uuden, isomman ravintolasalin tarpeet. Samalla myös Prisman vieressä ollut Lohjan Pitserian vetäjät avasivat uuden pitserian Kauppakadulle, tähän Kin Kaho Kanin vanhalle paikalle. Kun vielä samoihin aikoihin Cafe Carnevalen iltaravintola, eli ruokaravintola sai uuden ammattikokin tekemän ruokalistan, joka onkin otettu hyvin vastaan ja ravintolasta kuuluu, kuinka ruokasali on ollut hyvin täynnä kattauksissa.

Kaikki ravintolat eivät kuitenkaan etene samanlaisessa myötätuulessa, esimerkiksi paikallinen hotelli Gastaus Lohja on vähentänyt ravintolapalveluitaan, mutta hotelli onkin myynnissä, joten se selittää varmaan myös ruokapuolen kehityssuunnan.

Positiivisia uutisia on sen sijaan Lohjan Ojamolle, missä avattiin uusi italialaisten vetämä ravintola jo tutuksi tulleelle tuuliselle ravintolasijainnille kukkakaupan vieressä. Myös Tynninharjulla on tapahtunut uudistuksia kun Citymarketin tiloissa on saatavilla pannupizzaa uuden Pizza Kiosk yrityksen tarjoamana.

Mitä vuonna 2023

Jos tämä vuosi on ollut varsin tapahtumarikas lohjalaisessa ravintolamaailmassa, voimme voi miettiä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Nyt juuri tällä hetkellä voidaan sanoa, että aivan Lohjan keskustassa saattaa olla jopa pientä ylitarjontaa ravintoloiden suhteen, varsinkin ruokaravintoloiden ja kenties jopa kahviloiden suhteen, monien kahviloiden tarjotessa myös päiväsaikaan lounaaksi soppa- ja keittolounasta monen lounasravintolan tavoin. Kaikki televisio katsoneet ovat nähneet ohjelmia ravintoloista ja siitä, kuinka paljon periaatteessa jokainen ravintola tarvitsee asiakkaita päivittäin, jotta ne tuottaisivat vuokra- ja palkkakulut ja kattaisivat ruokakulut ja tuottaisivat jotain myös omistajalle – yhtälö ei ole helppo näin nykyaikana, mutta mahdollinen, mutta se vaatii työtä ja onnistumisia niin ruoan kuin asiakaspalvelun suhteen, sillä 2020-luvun asiakas osaa olla paljon vaativampi ja kriittisempi kuin entisaikojen asiakkaat, jotka saattoivat vielä pitää oman kritiikkinsä vain pienen piirin tietoisuudessa – missä nykyään taas sama kritiikki (ja kiitokset) laitetaan helposti suoraan sosiaaliseen mediaan.

Paikallisten ravintoloiden soisikin ottaa myös oma sosiaalinen media kunnolla haltuun ja aktiivisesti olla asiakkaiden suuntaan äänessä, muutenkin kuin vain kerran viikossa lounaskuvalla ja satunnaisella päivityksellä. Siinä missä netissä esimerkiksi kasinotarjoukset ovat kilpailtua alue, on paikallisesti Lohjan noin 20 000 taloutta pieni asiakaskohderyhmä täällä oleville useille ravintoloille ja kahviloille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.